Biona 2000/Active

Juntunen
Viestit: 12
Liittynyt: 09.11.2019 10:44:44

Biona 2000/Active

Viesti Kirjoittaja Juntunen » 10.11.2019 12:49:29

Alkuun kiitotokset ylläpitäjällle uudesta keskustelupalstasta!

Onkos jollakulla Suomessa vielä otsikon mukainen poltin käytössä?

Itsellä on ollut pian 13 vuotta. Siitä tuli aika nopeasti myös harrastusväline, koska vaatii harrastuneisuutta erinäisten ominaisuuksien, tai rehellisemmin sanottuna tyyppivikojen vuoksi.

Viimeisin homma oli kun syksyllä oli tarkoitus tehdä syyshuolto polttimelle, huomasin että palopesä on oikein kunnolla halki. No ajattelin, että eipä tässä hätää, otetaan palopesä varaosapolttimesta. Varaosapolttimissa sama homma, kaikissa palopesä halki. 5 minuutin miettimisen tuloksena totesin, että koitetaanpa hitsata se. Ei ollut kaasutohoa jolla olisi saanut valuraudan kuumaksi eikä valurautapuikkojakaan, mutta ajattelin, että kokeillaan sitten kylmiltään rosteripuikolla, kai sen sillä saa paremmaksi ainakin hetkeksi. 2 kuukauden käytön jälkeen näytti saumat vielä ehjältä, joten kai se yhden lämmityskauden kestää. Täytyy tehdä seuraava hitsaus sitten paremmin.

Toinen ongelma on että sytytysvastukset ovat turhan lyhytyikäisiä. Googlauksella löytyi Japanissa valmistettuja keraamisia vastuksia, jotka kai valmistajan testeissä ovat kestäneen 100000 sytytyskertaa. Pari sellaista tilaukseen ja metallikaupasta pätkä haponkestävää 20 mm putkea millin seinämällä. Vastus sopii siis sisämitaltaan 18 mm putkeen. Tällä ei syty koskaan ensimmäisellä yrityksellä, mutta viikon käytössä on kuitenkin syttynyt lopulta ilman häirölle menoa. Pitänee laittaa vastus pidempään putkeen ja supistaa ulostulo niin tulee kapeampi ilmavirta lähemmäksi pellettiä.

Tässä sytytysvatusvaihdossa, kytkin sitten vahingossa sytytysilmapuhaltimen väärinpäin, joten ohjauyksiköstä kärähti FETti. Spekseiltään sinnepäin olevan komponentin onneksi sai kaupasta. Tuli vain revittyä vanha irti niin väkivaltaisesti, että lähti kaksipuolisen piirilevyn holkit mukana. Olisi kannattanut vain katkaista vanhan komponentin jalat ja juottaa uusi niihin kiinni. No nyt se kuitenkin tuon osalta toimii.

Pelletinsekoitusroottorit ovat kulutustavaraa. Niitä olen tehnyt leikkaamalla käytetyistä jäähdytetyistä jarrulevyistä sopivia paloja. Akselin päähän hitsaan haponkestävän prikan ja siihen hitsaan roottorin. Toimivat aikansa. Tähän asti suurin osa roottoreista on ollut 2 lapaisia, mutta nyt on 4 lapaisen aihiot odottamassa kasaamista.

Harkinnassa on ollut myös poltinmallin vaihtaminen, mutta tämä lämmityskausi menee todennäköisesti vielä tällä nykyisellä. Kipi Rot Power olisi kiinnostava, koska ohjausyksiköllä saa lämmityksen säädön ja se tukee myös Lambda-anturilla paloilmamäärän säätöä.

pellettilämmittäjä
Viestit: 98
Liittynyt: 23.05.2019 20:49:41

Re: Biona 2000/Active

Viesti Kirjoittaja pellettilämmittäjä » 10.11.2019 17:38:25

Eikös se yleisin syy sille sytytysvastuksen lyhyelle kestoiälle ole se että se on ihan liian lähellä palotapahtumaa silloin. Vastaavasti taas jos ei syty niin on liian kaukana tai puhallus jäähdyttää sitä liikaa.

Itselläni on kanssa noita Fujin japanilaisia sytyttimiä pari kappaletta, nyt ollut toinen paikoillaan kaksi vuotta ja syttymisprosentti on tasan 100%. Sen ostin saksalaisesta kaupasta ja siinä tuli mukana oma putki johon tuo vastus tuli sisälle, vähän askartelua oli siinäkin että sain sen paikoilleen ja pariinkin kertaan piti sopivaa etäisyyttä ihan aluksi hakea.

Juntunen
Viestit: 12
Liittynyt: 09.11.2019 10:44:44

Re: Biona 2000/Active

Viesti Kirjoittaja Juntunen » 10.11.2019 18:43:58

Bionan alkuperäiset sytytysvastukset ovat sellaisia joissa vastuslanka on keraamisisista kappaleista kasatun pötkylän sisällä. Yksi syy vastuksen hajoamiseen voi olla liian pieni ilmavirta jos esim. liian suuri pellettimäärä tukkii sytytysvastuksen aukon. Näistä uusista vastuksista oli jossain myös maininta, että eivät hajoa vaikka sytytyspuhallin vikaantuisi. Ehkä elinikä silti lyhenee, jos jäähdytystä ei ole.

Hyvin todennäköisesti tuolla uudella vastuksella syttyminen paranee entisestään, kunhan teen sille pidemmän ja päästään supistetun putken, jolloin kuuma ilmavirta kohdistuu paremmin pellettiin. Mutta modailen tuon vasta kun vaihdan uusimman nelilapaisen sekoitusroottorin prototyypin palopesään. Tuo uusi vastus lyhyessä putkessa on kuitenkin sytyttänyt tähän mennessä joka kerta pelletin, joten ei ole kovin kiire tuon muutoksen kanssa.

pellettilämmittäjä
Viestit: 98
Liittynyt: 23.05.2019 20:49:41

Re: Biona 2000/Active

Viesti Kirjoittaja pellettilämmittäjä » 10.11.2019 19:09:42

Se putki jonka ostin sen sytyttimen kanssa oli juuri sellainen jossa oikein reilu supistus päässä, se antaa ilmeisesti enemmän pistemäisen ja siteen tehokkaamman sytytyksen, yhdessä toisessa kattilassa koitettiin tuota samaa sytytintä mutta siihen ei tuo putki sopinut joten oli ilman putkea ja sytytys oli selvästi huonompaa.

Juntunen
Viestit: 12
Liittynyt: 09.11.2019 10:44:44

Re: Biona 2000/Active

Viesti Kirjoittaja Juntunen » 16.01.2022 22:46:59

Bionaankin näköjään saatavilla varaosana ilmeisesti keraaminen sytytysvastus ja sille asennusputki täällä: https://kaminvxo.se/reservdelar-biona/

Ei täällä foorumilla satu olemaan henkilöä, joka prässäsi aikanaan Bionan roottorinaihioita tulenkestävästä teräksestä?
Kaivelin yhteystietoja sähköposteistani, mutta taisi yhteydenpito tapahtua vain vanhan pellettikeskustelupalstan kautta.

Juntunen
Viestit: 12
Liittynyt: 09.11.2019 10:44:44

Re: Biona 2000/Active

Viesti Kirjoittaja Juntunen » 23.03.2022 13:42:02

Tulipa kokeiltua varaosatilausta tuolta Ruotsista. Ei niin suoraviivaista kuin oikeasta verkkokaupasta, mutta kun maksoi laskun etukäteen niin kyllä sieltä lähti paketti tulemaan. Toivottavasti tulee perille ja laatu on kunnossa.
Tuo firma on ilmeisesti se, joka on näitä polttimia alunperin valmistanut. Kuulemma tuotanto loppui kun valtion tuki loppui. Liekö sitten muita syitä myös. Jos poltinta olisi kehitetty edelleen, siitä olisi saatu varmasti luotettavampi. Itsellä on kyllä toiminut koko lämmityskauden ilman häiriöitä.

Vastaa Viestiin